Nyt on ollut niiiin harmaata, että taidanpa muistella vähän aurinkoisempia päiviä. Tuntuu kuin koko kevät olisi peruttu ja jääkään ei tunnu lähtevän tyyliin ikinä. Välillä sitä miettii missä oltiin vuosi sitten. Ja sehän oli Guadeloupella! Meri oli vellonut ihan tarpeeksi matkalla Dominicalta Ranskan puolelle ja olikin mukava päästä sataman rauhaan. Ja vielä modernin sataman.
Satamassa tapasimme jälleen Swan Caramialla maailmaa kiertävän Markun, jonka kanssa vietimmekin iltaa. Markku on edelleen matkalla ja hänen reissuaan tulee koko ajan seurattua hänen blogistaan. Guadeloupella meillä oli veneen vahaushommat ja siinä menikin useampi päivä. Sitten lähdimme kiertämään Guadeloupea itäpuolelta ja meillä oli edessä ensimmäinen kohtaaminen venetorakan kanssa. Pienen vastatuulipätkän jälkeen vuorossa oli kiteleiri ja upeat aurinkoiset kelit.
Matka Guadeloupella oli hyvää aallokkoa. Vettä tuli laidan yli säännöllisesti ja muutaman tunnin jälkeen tämä kippari olikin jo ihan tyytyväinen tasaisesta satamasta.Storaa ulos! Jaakko on kannella vääntämässä kampea.
Tasan vuosi sitten tämä oli meidän päivällinen. Tonnikalaa, bonitoa, nakkia ja banaania! Huh, mutta se oli muistaakseni hyvää! Meillä oli siis menossa säilykkeiden tyhjennyspäivät. Ja pieni yhtymäkohta tähän päivään. Meillä olisi tänään menuussa savustettua särkeä säilykepurkista. Mikä on oikeasti todella hyvää.Lähdössä kiteilemään pienelle saarelle Antigualla! Nyt on muuten Alepan kassi kaukana kotoa.Back to reality, vähän harmahkoa on!
No sellaista. Välillä sitä miettii, että voisihan sitä olla tuolla lämmössäkin. Ei haittaisi. Mutta toisaalta, täällä alkaa kohta kevät, viimeistään kuukauden päästä jäät ovat häipyneet. Ja vaikka on harmaata, niin siinäkin on oma kauneutensa. Sitä paitsi kaikki ystävät, perhe ja koiratkin ovat täällä. Ehkä on hyvä näin ja matkustaa välillä valokuvien kautta takaisin reissuun.
Harmaan illan piristykseksi aiomme nyt lähteä jäälle potkukelkkailemaan. Kisa naapurisaareen ja takaisin alkaa nyt!
No se kevät on ilmeisesti tulossa, sillä melojia alkaa näkyä. Tosin he vetivät kanootteja jään päällä kohti jossain olevaa avojään rajaa. Tämä tapahtui siis sunnuntaina, juuri kun jäälle oli satanut muutama sentti märkää lunta. Symppasin kyllä kanotoijia, sillä veneen vetäminen tuon sohjon päällä on raskasta, eikä merivettä ole näkyvissä missään.
Olen joskus pienenä vähän naureskellut isälle, joka mökillä juoksi hirveää kyytiä rantakallioille katsomaan kiikareilla ohiajavaa venettä. No, mitäs sanotte tästä?
En minä yleensä juokse rantaan pisimmän putken ja telejatkeen kanssa kuvaamaan vieraita miehiä. Etenkään saadakseni selvää mitä vaatteita heillä on päällään, mutta mutta… Piti tarkistaa, onko heillä pelastautumispuvut päällä ja meillä ei ole kiikaria. Kanotoijat ovat yleensä aika hyvin varustautunutta jengiä ja niin tälläkin kertaa. Oli ainakin hyvin pelastautumispuvun näköiset kamat ja jääsauva mukana. Seurasimme vaatevarmistuksen jälkeen heitä vain toisella silmällä. Niin, saaristossa naapuri valvoo.
Kanoottimiehet jättivät ensin kanootit paikalleen ja lähtivät jalan tarkistamaan mitä edessä päin on. He päättivät luopua suunnitelmastaan, varmaankin jääraja oli liian kaukana. Nostan hattua yritykselle, sillä heillä oli aika homma kiskoa kamoja edestakaisin. Viikon päästä vettä näkyy varmasti jo lähempänä.
Jäältä on sulanut lumet ja sen päällä oleva sohjo on jäätynyt pakkasöisinä lähes kovaksi. Olemme siirtyneet käyttämään jäällä kulkemiseen potkukelkkoja. Eikä mitä tahansa kelkkoja, vaan näihin on kiinnitetty mäkihyppysukset! Vauhdikkaan menon lisäksi paino jakaantuu suurelle alueelle, mikä on jäällä liikkuessa ihan positiivinen juttu.
Tänään tulimme töistä vähän normaalia aikaisemmin kotiin ja kotimatkalla meitä tervehti auringon säteet. Ihanaa! Haimme äkkiä koirat jäälle ja lähdimme potkuttelemaan lenkkiä. Otimme myös kairan mukaan, sillä emme ole hetkeen testailleet jään paksuutta.
Jaakko kairaa ja Pipo tarkistaa mitä jään alta paljastuu.
Lämpötilat ovat pyörineet nollan molemmin puolin jo pitkään. Viikossa jäästä on taas sulanut muutama sentti pois ja se tuntuu aikaisempaa pehmeämmältä. Jäätä on kuitenkin vielä noin 10-13 sentin paksuudelta.
Aurinko, aurinko! Taustalla ei ole meidän talo. Valitettavasti!
Kevään lähestymisen voi aistia myös elämisen lisääntymisenä saaressa. Selvimmin eron huomaa koirissa. Pipo on kuin herännyt talvihorroksesta viimeisen viikon aikana. Se kuuntelee tarkkaan metsän eläinten liikkeitä ja lähtee välillä häntä pystyssä omille retkilleen tutkimaan niiden reittejä.
”Kuka säilyttää vanhoja passeja, kysyn vaan!”, puhisen itsekseni. Olin juuri saanut soiton Jaakolta lentokentän turvatarkistuksesta. Ei kuulemma pääse vanhalla passilla Makedoniaan. Olin pari viikkoa aiemmin siivoillut kaappeja ja huomasin samalla Jaakon passin. Pistin sen hyllylle näkyvälle paikalle odottamaan sitä hetkeä, kun Jaakko edellisenä iltana ennen lähtöä panikoisi passin sijaintia. Ajattelin tekeväni hyvä vaimo-efektin ja ojentaa passin suoraan hyllystä Jaakolle. Eipä käynyt mielessä tarkistaa, että passi on kelpoinen. Sitä oli kuulemma säilytetty hienojen Indonesian leimojen takia. Pah, sanon minä.
No, onneksi Jaakko ja pojat olivat jostain syystä turvatarkistuksessa jo pari tuntia ennen lennon lähtöä. Minä aloin sitten etsimään sitä oikeaa passia. Luulenpa että Jaakolla olisikin ollut vähän hankaluuksia löytää passiaan, sillä löysin sen lopulta minun korurasiastani. Sellaisten korujen rasiasta, joita en ikinä käytä. Järjestelmällisyys, se ei kyllä ole meidän talouden vahvoja puolia! Ehdin hyvin kentälle ja sain antaa vielä ylimääräisen lähtösuukon terminaalin edessä matkailijalle, joten kaikki meni itse asiassa oikein hyvin.
LISÄÄ JÄÄTÄ
Olen nyt kirjoittanut jäästä varmaan sata kertaa peräkkäin, joten olin päättänyt kertoa seuraavalla kerralla jostain muusta. Ja tässä sitä taas mennään, kirjoitan jäästä.
Mutta onneksi vähän eri vinkkelistä. Sain kylään siskontyttöni Millan ja me olimme menossa katsomaan Disney On Ice-näytöstä! En ole koskaan käynyt katsomassa mitään luistelu-showta, joten odotin näytöksen näkemistä itsekin.
Kumpi jännittää ennen näytöstä enemmän?Hessulla oli matkatavarat välillä pitkin poikin jäätä ja meno muutenkin holtitonta. Olen aika varma, että myös Hessu on yrittänyt matkaan vanhalla passilla.Peter Pan ja Helinä-keiju. ”Älä koskaan unohda sitä pientä osaa itsestäsi, jonka ei koskaan tarvitse kasvaa aikuiseksi!”Aijai, kohta kadonneitten poikien käy huonosti. Kapteeni Koukku on löytänyt heidän piilopaikkansa.Lopputaistelussa on mukana sen kokoinen krokotiili, jota en haluaisi nähdä nousevan tuosta merestä rantaan. Tai korjaan, en kyllä halua nähdä minkään krokotiilin nousevan merestä rantaan.
YÖKSI SAAREEN
Näytöksen jälkeen käytiin kaupassa ostamassa iltaruokaa ja tietenkin herkkuja. Kummityttö oli vähän huolissaan, että kestääkö jää, mutta selitin, että hän pääsee saareen veneen kyydissä. Se olikin riemastuttava juttu, mutta iloa himmensi vähän se, että räntälunta satoi vaakatasossa. Yllättävän mukavasti uusi kelirikkoveneemme kulki jään päällä, joten vetourakka oli lähinnä kiva pieni urheilupätkä ennen suklaata. (Söimme toki ruokaa ensin, huomautus siskolle!)
Katsoimme illalla Frozen-elokuvan, joten nyt olen vähän kärryillä, mistä pienet kohkaavat. Miinus-puolena ainoastaan se, että Frozenin laulut ovat soineet päässäni viikon verran tehokkaan Disney-päivän jälkeen.
Aamulla ei enää pyryttänyt ja Milla teki olonsa mukavaksi pikkuveneeseen.Ihana, reipas kummityttöni!
Kelit ovat olleet aika vaihtelevia. Milloin on ollut vettä jään päällä niin, että kotimatkat ovat menneet osittain viiden sentin vedessä ja loskassa sompailua ja milloin taas sateisen harmaata tai auringon pilkahtelua. Mutta yksi asia pitää ja se on jää.
Vaihteeksi kaunis aurinkoinen ja pakastunut aamu. Vähän on vettä jään päällä.
Kävimme sunnuntaina tarkistamassa vähän paremmin, että miltä kotireittimme näyttää. Kairasimme kohdista, joissa oli eniten loskaa ja vettä. Jää on kyllä ohentunut. Siinä missä sitä oli parhaillaan yli 20 senttiä, niin nyt sitä oli enää 15-20 senttiä mittauspaikasta riippuen. Muutama reikäkin löydettiin. Osa niistä täytyy olla kalastajien (vai meidän itse, hahha!!) aikaisemmin talvella kairaamia reikiä, jotka ovat nyt lämpimillä keleillä auenneet. Yksi oli vähän isompi ja siitä saisi jo helposti jalan jään läpi pimeällä ilmalla. Niinpä sovimme, että jatkossa pidetään iltaisin otsalamput mukana ja vaikka jää onkin vielä paksua, päätimme myös yhteisesti siirtyä pitämään Ursuitin pukuja päällä. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Rannassa jää on ratkennut ja painunut nyt jo pohjaan. Taisi olla juuri tämän kuvan ottamisen jälkeen, kun jää petti Jaakon alla ja Jaakko humahti polvia myöten veteen. Minua nauratti! Kunnes tajusin, että joudun menemään perässä.
Maanantai-aamulla tulikin sitten vähän kiirelähtö töihin ja heti meinattiin luistaa voimaan astuneesta pukusäännöstä. Onneksi meistä järkevämpi (en nyt sano KUKA se oli, mutta Jaakko se ei ollut) päätti, että puvut isketään niskaan vaikka myöhästyttäisiinkin palavereista. Ja hyvä niin, sillä illalla tulin yksin kotiin, tietysti ilman taskulamppua (siihen se järkevyys ei riittänyt). Pakko myöntää, että olisi vähän jännittänyt hyppelehtiä vetisellä jäällä ilman pukua ja miettiä että onkohan tuonkin mustan lätäkön alla oikeasti jäätä. No onhan sitä, mutta silti se jännittää.
Sompa kurkkii varovaisesti rantajäätikköä.Viikonlopun auringonnousu. Yhtäkkiä oli upea keväinen keli!Pipo lähti kahlailemaan rantaveteen ja Sompa yrittää haastaa vauhdikkaampiin kevätleikkeihin.
JA SITTEN TULEE TAAS LUNTA
Ja jotta saadaan pienen keväisen hetken jälkeen taas talvinen vaihde päälle, niin viime yönä pyrytti pikkuisen lunta. No hyvä, ei sen kevään vielä kuulu tullakaan. Jälleen kerran luonto oli upean näköinen lumipeitteineen. Lähdimme töiden jälkeen koirien kanssa jäälle kävelylle. Koirat saivat päälleen pelastusliivit, jos sattumalta juoksisivat jonnekin rantasulaan paikkaan. Sompan kohdalla päästiinkin testaamaan kuinka hyvin pennulle on opetettu ei-käsky, kun karjaisin täysin palkein ettei saa mennä katsomaan kalastajien verkkopaikkaa. Jäästä oli nostettu pala ylös ja tilalle ei ollut ehtinyt jäätyä kunnolla uutta jäätä. Hämmästyksekseni pentu jopa totteli, vaikka yrittikin paikalle vielä kolme kertaa kiellon päälle. Jep, tämä pösilö saa todella pitää liivit päällä jatkossakin!
Onneksi ehdimme viime viikonloppuna pitää ihanan talvipäivän sekä lauantaina että sunnuntaina, sillä maanantaina vesi alkoi hiljalleen nousta jäälle. Eilen ja tänään sitä on ollut jo niin reilusti, että ilman kumisaappaita olisin olleet kirjaimellisesti aivan vettä kengässä. Jään pitäisi olla vielä ihan hyvän vahvuista, mutta pakko myöntää, että pimeässä jäällä talsiminen on vähän jännittävää. Varsinkin jos kova lumikerros jalan alla pettää sen muutaman sentin, ennen kuin jalka osuu kovalle jäälle. Tänään pääsinkin ylittämään jäätä useampaan otteeseen.
PÄIVÄN OPETUS: JOS ASUT SAARESSA, ÄLÄ UNOHDA AVAIMIA KOTIIN
Jaakko oli tänään myöhään töissä, joten talsin ja kahlailin yksin jään yli kotiin. Vettä meni kumisaappaaseen. Perillä huomasin, ettei minulla ollut avaimia. Harmitti, mutta eihän tässä mitään. Meillähän on jemmassa vara-avain! Lähdin meidän avainpiiloon, jossa on ”avain-kassakaappi”. Tiedättehän niitä kaappeja, jotka aukeavat numerosarjalla. Pyyhin kuolleet hämähäkit pois kaapin numerolaatan edestä ja aloin painelemaan. Mitään ei tapahtunut. Eipä kai, koska kaapin PATTERI oli loppu! No morjens! Olisiko ollut hyvä valita sellainen kaappi, joka kytketään sähköverkkoon? Ei, me valitsemme patterikaapin, koska olemme tunnetusti todella hyviä muistamaan kaikenlaisten laitteiden patterinvaihdot ennen kuin se on myöhäistä. Teki mieli hakea joku työkalu ja hajottaa koko loota, mutta sitten tajusin kyseessä olevan kassakaappi, johon ei vasaran ja sorkkaraudan ainakaan pitäisi tehota. Niin ja se työkaluvarastokin oli lukossa.
Jäätiemme muuttui kyllä aivan vesitieksi. Tästä voisi jo mennä evättömällä sup-laudalla…
Soitin Jaakolle, joka oli juuri lähdössä töistä. Päätin lähteä hakemaan häntä puolesta matkaa, jotta kotiinpääsy nopeutuisi. Kävelin taas jään yli ja vettä meni vielä vähän lisää kumisaappaaseen. Oli pakko hakea vähän suklaata huoltikselta samalla kun odotin Jaakkoa pysäkille. Rannassa nappasin Jaakolta avaimen ja lähdin kahlaamaan, jotta koirat pääsevät mahdollisimman pian ulos. Ja en oikeasti liioittele kahlaamisessa. Olimme ajaneet väylän mönkkärillä maanantaina putipuhtaaksi, joten tiellä ei ollut lumimössöä, vaan ihan reilusti vettä. Pitkältä matkalta. Koirien kanssa menimme Jaakkoa vastaan, joka otti muutaman kuvan jäältä. Jaakko ei saanut vettä kenkään ja minulla oli sukat aivan märät. Vaikka on samat kengät! Veikkaan, että toisella meistä on rauhallisempi etenemistapa, jolloin vettä ei roisku joka paikkaan.
Että sellaista, huomenna avaimet mukaan!
Koirat seurasivat jäälle, kun menimme Jaakkoa vastaan. Äkkiä pois, ettei tassut jäädy!Tuosta potku ja vesi lentää!
